lauantai 26. kesäkuuta 2010

Joukkuepeliä

Ranskan jalkapallokatastrofi on paisunut niin isoksi, ettei kohu laannu taatusti kisojenkaan jälkeen. Mutta mitä Ranskan joukkueelta puuttui? Mieleeni muistuu erään ystäväni kuvailema ratsastuskilpailu. Kyseessä ei ollut perinteinen esteiden hyppääminen tai kouluratsastus, vaan tehtävänä oli perunaviesti.
Joukkueissa oli neljä jäsentä plus hevonen. Ensimmäisen joukkuelaisen tuli pestä peruna. Seuraava kuori sen, kolmas pilkkoi ja neljäs söi. Perunan luo ja sieltä takaisin ratsastettiin hevosella. Haastavin tehtävä oli joukkueen viimeisellä jäsenellä, jonka tuli syödä raaka peruna.
Joukkuepelissä kukaan ei ole korvaamaton, tai ainakaan niin ei tulisi ajatella. Joukkue on hyvä juuri joukkueena. Yksilöt ovat toki tärkeitä parrasvaloissa pörrääjiä ja toimivan pelin viimeistelijöitä (maali!), heihin voi samaistua ja heitä voi ihailla. Suosikkipelaajaa mielenkiintoisempaa on kuitenkin pohtia, minkä joukkueen pelaajat nauttivat kentällä olosta, ei vain yksilöinä, vaan myös ryhmänä. Ennustan, että kisojen voittajajoukkueella on rautainen motivaatio, can do -asenne ja ennenkaikkea heiltä puuttuu syyttävä sormi. Yhden epäonnistuminen on koko joukkueen epäonnistuminen, johon jouduttiin yhdessä ja josta noustaan yhdessä.

Superegot eivät sovi hyvin joukkuepeliin. Joukkueen edun on mentävä yksilön maineen edelle, koska yhden valinta koskettaa kaikkia. Jalkapallo on herrasmiesurheilua, jossa jo säännöt takaavat tietynasteisen silkkihansikasperiaatteen. Suurin rike ei ole kuitenkaan taklaaminen tai tahaton pallonhuitaisu kämmenselällä, vaan joukkuerauhan rikkoutuminen. Joukkueen, joka ei halua pelata ja joka vie keskinäisillä kiistoillaan huomion pois pelistä, ei tulisi olla edes osallistujalistalla.

Takaisin perunaviestiin. Se joukkue, jolla oli pelottomimmat ratsastajat, nopein perunanpesijä, vikkeläsormisin kuorimaveitsen käyttäjä ja tarpeeksi pieniin paloihin lohkottu peruna, mahdollisti viimeisen vaiheen, eli raa’an perunan syömisen, tyylikkäimmän ja kivuttomimman toteuttamisen.

lauantai 19. kesäkuuta 2010

Huonoja uutisia?


Photo courtesy of Mikko Nieminen
Muistatko viimeksi, kun sait oikeasti todella huonoja uutisia? Minä onneksi en muista. Sitävastoin joka päivä, kun silmäilen läpi uutisotsikoita, minusta tuntuu, että maailmanloppu on tulossa - vähintäänkin. Huolestuttavinta on se, että huonot uutiset lietsovat hysteriaa. Välillä tuntuu, ettei toimittajilla ole mitään, mistä kirjoittaa, ja he paisuttelevat yksittäisiä tapahtumia suuremman rivimäärän toivossa.

Ensiluokkaisia uutisia saa hakemalla hakea. Jos aiot saada kattavan kuvan asioista, joudut etsimään tietoa sen seitsemästä lähteestä, vertailemaan näkökulmia, keskustelemaan asiasta ja lopulta tekemään oman johtopäätöksesi. Ongelmana on, että saamme aivan liikaa tyhjää tietoa: lukemamme teksti ei ole tietoa, vaan sanahelinää, josta emme kostu tuon taivaallista, saati opi mitään. Syntyy itseään ruokkiva kehä: luen informaatioköyhää tekstiä ja uskon lisää tyhjänpäiväistä pölinää.

Informaatioyhteiskunta on valtaa käyttävä yhteiskuntajärjestelmä siinä, missä muutkin. Se, jolla on oikeaa tietoa, on myös suurin valta. Tiedolla voi aivopestä, manipuloida ja aiheuttaa suunnatonta kaaosta. Media määrittelee asiat puolestamme, monisyisimmätkin uutiset ojennetaan meille valmiiksi pureskeltuina. On mahdotonta päästä perille totuudesta, ellei käytettävissä ole ylenmäärin aikaa.

Karmeat uutiset kiehtovat katsojia, koska he tietävät olevansa turvassa: ”olen tässä kotisohvallani, minulle ei tapahtunut mitään”. Tuloksena on outo paradoksi, joka saa jopa sairaita piirteitä. Istumme kotonamme syöden suklaata pyjama päällä katsellen luonnonkatastrofeja, tulitaisteluja ja nälänhätää. Uutisten erotteleva voima on suuri, sillä se jakaa ihmiset ”meihin” ja ”heihin”.

Juuri tästä syystä todella huono uutinen on jotain, jossa olet itse pääosassa, oikeana kärsijänä. Narsistista, mutta totta. Lama ei ilmiönä syökse ketään epätoivoon, mutta oman työpaikan ollessa vaarassa siitä tulee todella huono uutinen. Ilmastonmuutos ei kosketa, paitsi jos omalla pihalla tornado repii marjapuskat juurineen maasta. Nuorten viikonloppuhilluminen on lähinnä ärsyttävää, kunnes itselläsi on teini-ikäisiä lapsia. Voivottelu ei auta ketään. Saamme erilaisia uutisia vasta, kun teemme jotain asialle, kun teemme huonosta uutisesta henkilökohtaisen.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Saisiko olla jotain toimivaa?

Onko tarjouskilpailuissa järkeä? Jos olisit rakennuttamassa taloa, eikö vain mieleesi hiipisi epäilys, jos joku lupaisi hoitaa homman huomattavasti muita halvemmalla? Entä, jos olet itse hölmö? Kilpailutat niin monta rakennuttajaa, että he epätoivoissaan painavat hinnan liian alas ja eivät voikaan resurssien puutteessa saada mitään hyvää aikaiseksi?


Photo courtesy of Mikko Nieminen
Olet varmaankin kuullut, että halvalla ei saa hyvää. Tämä ei ole täysin totta, mutta se on totta, että köyhällä ei ole varaa ostaa liian halpaa. Huijarihinta ei ole aina korkein vaan usein myös halvin. Halvin jauheliha kulkee jauhelihan nimellä, vaikka varsinaista lihaa ei siinä paljoa olisikaan.

Onko niin, että IT-maailmassa yhä vieläkin ajatellaan ostettaessa aina jo valmista tuotetta? Ei ymmärretä myös IT-projektiin sopivaa talonrakennus vertauskuvaa, jonka mukaan perusta on oltava luja, eristeet tarkoitukseen sopivat, ikkunat sään kestävät ja sisustus asujansa näköinen. Projekti epäonnistuu, jos perustukset huojuvat, eristeet falskaavat ja sisustus sattuu silmään. Kun kenelläkään ei ollut aikaa eikä rahaa, ei talo ikinä tullut valmiiksi tai toiveiden mukaiseksi. Osaat varmaan kuvitella mitä seuraa jos otat talon käyttöön ennen kuin katto on paikallaan tai tiivis ...

Ajan puutteessa kannattaa keskittyä niihin asioihin, jotka osaa. On tietysti monia muitakin asioita, joissa ihmiset pihistelevät ja lopputulos ontuu (kotipermis, pakastepizza, tekonahkakengät), mutta kun on kysymys miljoonabisneksen sujuvuudesta, on yllättävää, että kukkaronnyörit ovat niinkin kireällä. Jos naisella on päällään kalleinta silkiä iltapuvun muodossa, mutta alusvaatteet ovat halvinta kupruista höttöä, ei lopputuolos hivele silmää.

IT-projektien pitäisi nousta arvoasteikolla ylöspäin, sillä ne vaikuttavat usein asiakastyytyväisyyteen, työntekijöiden viihtyvyyteen ja työtahdin nopeuteen. Tämä ei tarkoita, että toimittaja pääsisi kuin koira veräjästä. Kun IT-projektin kumpikin osapuoli pääsee eroon siitä karseasta paineesta, joka projekteja ympäröi, voidaan tarttua yhdessä toimeen ja saada aikaan onnistunut, perustuksiltaan vahva ja liiketoimintaa tehostava hanke.