Miksi pidämme epäonnistumista huonona asiana? Niin kauan kun olemme alle 18, virsi kuuluu: ”Ainakin yritit, yritys on aina tärkeintä, jos yritit parhaasi, ei sinulla ole mitään hävittävää”, ja muuta mukavaa. Mutta entäpä täysi-ikäisyyden jälkeen? Emmekö saa enää epäonnistua aikuisena?
Aikuisuus on käsite, jolla mitataan yhteiskunnassamme vastuunottoa ja järkevyyttä. Ongelmana on kuitenkin se, että käsityksemme aikuisuudesta rajoittaa riskinottoa ja tuottavaa (ja pahimmassa tapauksessa tuottamatontakin) unelmointia. Olla oman onnensa seppä tarkoittaa yhteiskunnassamme yhtä kuin olla amerikkalaishenkinen optimisti ja luottaa liikaa tulevaisuuteen. Missä vaiheessa unelmiltamme leikataan siivet? Teemmekö sen itse vai annammeko muiden määrätä päämäärämme elämässä?
Tilaisuus onnistumiseen tarkoittaa, lähes aina, myös tilaisuutta epäonnistumiseen. Uusi projekti, elämänmuutos, mikä tahansa uusi asia, johon ryhdyt, on aina sijoitushanke: voit maksimoida mahdollisuutesi positiiviseen lopputulokseen, mutta epäonnistumisen riski on aina periaatteessa olemassa. Epäonnistumiset opettavat meille tärkeimmät läksymme, sillä niiden perusteella minimoimme riskejämme entistä tehokkaammin tulevaisuuden hankkeissamme. Oppikaamme siis mahalaskuistamme; niissä pilee menestyksen syvin ydin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti