Huonoa johtamista

Suomesssa juhlittiin ankarasti alkuviikosta. Maailmanmestaruus sekoitti muidenkin kuin urheiluhullujen arkirytmin. Voitosta hurmioituneet roikkuivat lyhtypylväissä, kiipesivät rakennusten katoille ja pukeutuivat naamiaisasuihin. Ja juhlia seurasi tietysti kansallinen krapula, tai paremminkin häpeä. Olihan sopimatonta, että itse juhlakaluista moni oli kännissä.

Jos suomalaisten ryyppäämisestä halutaan puhua, ei maailmanmestaruuden voittojuhla ole paras ajankohta aloittaa rakentavaa keskustelua alkoholinkäytön vaaroista. Tekopyhän koko keskustelusta tekee juuri ajoitus. Jälkiviisautta. On huonoa johtamista ja typerää kritisoida ihmisiä silloin, kun on saavutettu jotain hienoa. Valistamisen hetki on erotettava syyllistämisestä. Toisaalta tämä on juuri oikea hetki johtajille oppia omista virheistään.

Kun joku tekee virheen, oli se sitten julkisuudessa romahtamalla naamalleen maahan tai työpaikalla tekemällä hölmöyksiä, ei jälkikäteen asian vatvominen auta. Pahimmillaan tuloksena on katkeruus ja kapinahenki. Jos halutaan vaikuttaa ihmisten käytökseen, on heidät saatava uskomaan muutoksen tarpeellisuuteen. Ja sellainen valistustyö tapahtuu kulisseissa, ketään nolaamatta. Kiekkoleijonien lievä törttöily kertoo enemmän suomalaisten alkoholinkäytöstä yleensä kuin pelaajien kömpelyydestä median edessä. Puikaamme syytä, ei seurausta.

Onnea mestareille!

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Haastatellaan sähköisesti

Vaalikone auttoi monta epätietoista sielua valitsemaan itselleen sopivan edustajan. Mutta vaalikoneessa on ideaa muihinkin elämän vaikeisiin valintatilanteisiin, ja idea on käännettävissä toisin päin.

Tässä tulee eräs sovellusesimerkki.

Photo courtesy of Mikko Nieminen.

On hullua marssittaa työnhakijoita monivaiheisiin ja aikaavieviin haastatteluihin paikanpäälle. Kaiken lisäksi jokainen alkaa enemmän tai vähemmän osata puisevat työhaastattelukysymykset ulkoa. Vastaukset ovat opeteltuja ja tilanne kyllästyttää kumpaakin osapuolta aivan yhtä paljon.

Työhaastattelujen ennakkokarsinta tehdäänkin tulevaisuudessa sähköisesti. Kandidaatit vastaavat ensin kaikenlaisiin epärelevantilta näyttäviin kysymyksiin verkossa ja data analysoidaan työpsykologien kanssa, joka osoittaa työnantajalle tehtävään potentiaalisimmat ehdokkaat.

Seuraavaksi hakijoille lähetettän ennakkotehtävä tai paremminkin ennakkotehtäviä. Näin saadaan selville tehtävään vaadittavien taitojen osaaminen. Kolmas sähköisen haastattelu vaihe voisi olla oman elämäntarinan kirjoittaminen (Millainen on ollut tähän astinen elämäsi?). Tarina on vähintäänkin yhtä hyvä tapa tutustua hakijan mielenliikkeisiin kuin aina haastattelun alussa toistuva kiperä kysymys (Kerro hieman itsestäsi?).

Viimeiseksi parhaat ehdokkaat tavataan kasvotusten, tarkistetaan kädenpuristus, deodorantin teho, hajuveden käyttö ja pukeutumistyyli. Näin paljon helpompaa oikean valinnan tekeminen voi olla.

Ja... Alusta!

Miksi pidämme epäonnistumista huonona asiana? Niin kauan kun olemme alle 18, virsi kuuluu: ”Ainakin yritit, yritys on aina tärkeintä, jos yritit parhaasi, ei sinulla ole mitään hävittävää”, ja muuta mukavaa. Mutta entäpä täysi-ikäisyyden jälkeen? Emmekö saa enää epäonnistua aikuisena?

Aikuisuus on käsite, jolla mitataan yhteiskunnassamme vastuunottoa ja järkevyyttä. Ongelmana on kuitenkin se, että käsityksemme aikuisuudesta rajoittaa riskinottoa ja tuottavaa (ja pahimmassa tapauksessa tuottamatontakin) unelmointia. Olla oman onnensa seppä tarkoittaa yhteiskunnassamme yhtä kuin olla amerikkalaishenkinen optimisti ja luottaa liikaa tulevaisuuteen. Missä vaiheessa unelmiltamme leikataan siivet? Teemmekö sen itse vai annammeko muiden määrätä päämäärämme elämässä?

Tilaisuus onnistumiseen tarkoittaa, lähes aina, myös tilaisuutta epäonnistumiseen. Uusi projekti, elämänmuutos, mikä tahansa uusi asia, johon ryhdyt, on aina sijoitushanke: voit maksimoida mahdollisuutesi positiiviseen lopputulokseen, mutta epäonnistumisen riski on aina periaatteessa olemassa. Epäonnistumiset opettavat meille tärkeimmät läksymme, sillä niiden perusteella minimoimme riskejämme entistä tehokkaammin tulevaisuuden hankkeissamme. Oppikaamme siis mahalaskuistamme; niissä pilee menestyksen syvin ydin!

Photo courtesy of Mikko Nieminen

Onnistuneen projektin käsikirjoitus

Onnistunut projekti koostuu neljästä ainesosasta: oikeat ihmiset tekevät oikeita asioita ja asiat tehdään oikein, koska ne on lähtökohtaisesti suunniteltu oikein. Projektisuunnittelu on yhtä kuin projektin käsikirjoitus. Juoni ei etene halutulla tavalla, jos käsikirjoitus on huono.

Kaikki tietävät, että huolellisesti suunniteltu on puoliksi tehty. Kun alkamassa on uusi haastava projekti, on suunnittelu projektin ensimmäinen vaihe, josta kaikki seuraavat etapit riippuvat oleellisesti. Projektin välitavoitteet toimivat tarkistuspisteinä, joissa kaikki yhdessä varmistavat, että työ etenee käsikirjoituksen mukaisesti.

Suunnittelu on päätöksentekoa. Suunnittelijan tavoitteena on vaikuttaa projektin sujuvuuteen. Resurssien pitää olla tarkasti määriteltyjä ja niiden tulee olla asetettujen tavoitteiden ja haluttujen tuloksien mukaisia. Vaatimuksien tulee olla ennen kaikkea realistisia ja perustua olemassa olevaan tekniikkaan sekä käytettäviin resursseihin. Suunnitteluvaiheessa pyritään myös linjaamaan ne toimintaperiaatteet, joiden pohjalta projektissa toimitaan. Seuraavassa pieni muistilista projektin käsikirjoituksen pohjaksi:

• Järkevä ja toimiva tehtävänjako sekä työpisteiden sijoittelu 
• Tarkoituksenmukaisten ja toimivien viestintävälineiden valinta, niiden käyttöönotto ja tehokas hyödyntäminen
• Palaverien rytmittäminen, eli milloin katsotaan yhdessä, mitä on saatu aikaan 
• Toimivien raportointijärjestelmien valinta ja käyttöönotto.

Photo courtesy of Mikko Nieminen