Opettajien keskuudessa kuohuu. Riita syttyi ammatillisen opettajuuden ”alennusmyynnistä”, kuten OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen asian ilmaisi. Kysymys on siitä, onko opettaja oikea opettaja ilman teoreettista pohjaa. Mutta mistä on oikeasti kysymys? Onko opettajista pulaa? Vai onko opettajan statusarvo laskemassa (entisestään) ja OAJ yrittää kaikin keinoin pitää kiinni ammatin akateemisesta luonteesta? On ymmärrettävää, että 700 euron palkanlasku verrattuna korkeakoulututkinnon suorittaneeseen opettajaan on epäoikeudenmukainen, mutta jos haetaan muutosta, olisi palkkausperusteistakin hyvä puhua. Hyvä opettaja on hyvä opettaja, tutkinnosta riipumatta, ja ansaitsee asianmukaisen palkan.
Jostain käsittämättömästä syystä ihmisten taipumuksena on pitää kiinni yhdestä ainoasta toimintatavasta ja ”saavutetuista eduista”. Jos muutosta halutaan, keskustelua käydään lähes aina joko-tai -periaatteella. Kuitenkin lähes kaikkiin ongelmiin on olemassa se kolmas vaihtoehto. Jos ammattikoulun opettajia tarvitaan enemmän kuin heitä koulun penkeiltä valmistuu, miksi ei tehtäisi muutoksia koulutusohjelmaan ylipäätään? Opettajan ammattihan on paitsi teoriaa myös hyvin pitkälle käytäntöä ja ihmisten kanssa toimimista. Mikä ettei pedagogisia opintoja voisi tehdä pienissä pätkissä opetustoimen ohella? Esimerkiksi ennen työn aloittamista käydään läpi perusteet ja työn ensimmäisen kolmen vuoden aikana intensiivijaksoilla syvennetään teorian tuntemusta. Pienissä ja intensiivisissä jaksoissa työelämän ohessa teoria jää varmasti mieleen paremmin, kun sitä voi saman tien kokeilla jo tutuksi tulleessa työympäristössä.
Sama periaate pätee minkä tahansa uuden ajattelu- ja toimintamallin tuomiseen opiskelu- ja työympäristöön. On kuunneltava kaikkia osapuolia ja opittava niiden ihmisten kritiikistä, jotka ovat tehneet asiaan liittyvää työtä tai tehtävää vuosikausia. Jos esimerkiksi ammatillisessa opetuksessa ensisijaista on käytännön osaaminen ja vahva kokemus, on sitä puolta painotettava ensisijaisesti ja muu osaaminen tulee rakentaa sen päälle. Yritysmaailma syyllistyy myös usein jyrätaktiikkaan: ennen kuin kuunneellaan työntekijöitä, tehdään hankintoja tai päätöksiä, jotka vaikuttavat heidän jokapäiväisiin tehtäviinsä. Näin toimittaessa uusi päätös ei seiso kahdella jalalla. Milloin vihdoin opitaan, että vääntämällä ei saada aikaan kuin kiero lusikka?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti