Suomen
yritysverotus, ja verotus yleensäkin, jaksaa kirvoittaa kärkeviä mielipiteitä
vuodesta toiseen. Kyse on rahasta, tuosta meille kaikille niin välttämättömästä
pahasta. Verotus on asia, joka vaikuttaa koko kansantalounden hyvinvointiin, ja
siksi sitä tulee tarkastella myös laajemmassa mittakaavassa. Erityisen monia
tuntuu huolestuttavan suomalaisten yritysten siirtyminen muualle, eli tarkemmin
sanottuna Viroon. Sen sijaan, että tätä ”isänmaan” vaihtoa katsottaisiin
moraalisena petturuutena, olisi mietittävä, miksi näin käy.
Ensin
kylmiä tosiasioita. 100 euroa on parempi kuin alle 100 euroa. ”Suomessa
jokaisesta ansaitusta sadasta eurosta yritykselle jää noin 75 euroa. Virossa yritykselle jää 100 euroa.” Ei ole vaikeaa ymmärtää, mitä tämä tarkoittaa
yrityksen kassavirran kannalta. Kuinka paljon yrityksiä sitten hyppää toiseen
laivaan ja mikä on rahallinen menetys?
Mutta millä Viro sitten perustelee omaa verotusmalliaan? Ensinnäkin, Viron verotus tukee yritysmaailman innovaatioita. Eestilän mukaan ”Viron yritysverotus kannustaa investoimaan ja kasvattamaan yritystä oman pääoman turvin.” Virolainen Aivar Sõerd on samoilla linjoilla Eestilän kanssa:
Kaiken kaikkiaan voidaan sanoa, että jakamattoman voiton verottamatta jättämisellä on ollut edullinen vaikutus investointeihin ja Viron talouden kehitykseen. Verouudistus tuki osaltaan pääoman määrän kasvua taloudessa ja bruttokansantuotteen kasvua. Investointien lisääntyminen on luonut myös lisää työpaikkoja, ja sillä on ollut positiivinen vaikutus tuotannon kasvuun.”
Jos
verotusmallin muuttamisella todellakin on näin positiiviset vaikutukset, miksi
Suomi ei tee mitään asialle? Onko järkeä, että yritykset joutuvat maksamaan
innovaatioistaan hurjasti etukäteen? Onko Suomella painolastinaan historia ja
vääristyneet käsitykset yrittäjien luonteesta ahneina rahankahmijoina? Mikä on
perimmiltään yritysverotuksen tärkein päämäärä? Esko Keskisen vastaus on selkeä: ”Kansantalouden kannaltayritysverotuksen ensisijaisena tavoitteena olisi lisätä yritysten investointihalukkuutta.” Hän tukee väitettään toteamalla, että ”Yksi
teknologiateollisuuden työpaikka Suomessa synnyttää vähintään 1,5 muuta
työpaikkaa.”
Onnistuneet innovaatiot luovat uusia työpaikkoja ja kassavirtaa. Negatiivinen mielikuva menestyvästä yrittäjästä tavallisen kansanmiehen riistäjänä rampauttaa siis ei vain yrittäjät, vaan myös jokaisen(potentiaalisen) työntekijän. Yrittäjyys ei laita ihmisä eriarvoiseen asemaan, kuten monet luulevat, päinvastoin. Se mahdollistaa kullekin oman kutsumuksen ja päämäärän tavoittelun. Kun lähdetään rohkeasti keksimään uutta ja luodaan työpaikkoja, luodaan samalla turvallisuutta ja mahdollisuuksia tehdä sitä, mikä kullekin tuntuu mielekkäältä.
Jotta yritys voisi menestyä
kansainvälisellä kentällä, sillä on oltava mahdollisuudet, siis varat, panostaa
innovaatioihin. Kaiken lisäksi Suomesta pakenevat yritysten ohella myös
osaajat. Korkeakouluistamme valmistuu vino pino maistereita, joille ei
kotimaassa riitä enää töitä. Onkin turha puida vaikkapa syrjäytymisen syitä,
jos ylivarovaista ja hidasta yritysmaailmaa ei mainita niiden joukossa. Olli
Herrala ilmaisee asian nasevasti: ”Oikeudenmukaista
on nimittäin sekin, että menestyjiä kannustetaan ja riskinotosta palkitaan.
Vähemmän onnekkaista huolehtiminen kuuluu yhteiskunnan perustehtäviin, muttahyvinvointivaltion ylläpito vaatii rahoituksensa.” Riskinotto ja uuden luominen
kuuluu perustavalla tavalla yrittämiseen, mutta Suomessa epäonnistumisen
mahdollisuuskin on synti. Raskasta verorekeä raahatessa on kuitenkin vaikeaa
luoda menestyvää, kansainvälistä yritystä. Yrityksen perustamisen lähtökohtana
tulisikin olla innovaatio – sen ei tulisi olla vain yksi toiminnan osa-alue.
Miten olisi kansalaisaloite asian edistämiseksi? Tarvitaan vähintään 50 000 äänioikeutettua, and the ball gets rolling! Pitäisi yrittäjistä löytyä riittävä volyymi, ytj:ssä on jo yli miljoona rekisteröityä yritystä. Kortensa voivat kantaa kekoon myös kaikki tuotekehitystä tekevissä yrityksissä työskentelevät työntekijät, joiden työllisyysnäkymiä uudenlainen veromalli parantaisi huomattavasti.
- http://www.avoinministerio.fi/ideat/229-yrityksen-tuloverotus-viron-kaltaiseksi
- http://www.adressit.com/yrityksen_tuloverotus_viron_kaltaiseksi
- Yrittäjät kannattavat: Viron veromalli Suomeen
- Yritysverotuksen yksinkertaistamisen lisäksi tarvitsemme muitakin rohkeita toimenpiteitä.
- http://kansalaisaloite.org
Pelkän valittamisen sijaan asioille kannattaa tehdä jotain Photo courtesy of Mikko Nieminen |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti